4.5.2014

Kenny koota kaverille


 Kortteilu on jäänyt pahasti kaiken muun jalkoihin, mutta aina välillä tulee se pakkorako ja jotain on tehtävä. Tällä kertaa tarvittiin jotain hauskaa synttärikorttiin aikuiselle miehelle. Koska kortinsaaja on suunnitellut tatuointia ja varastoista sattui löytymään paperia jolle voi itse printtaamalla tehdä siirtokuva-tatuoinnin, se valikoitui aiheeksi.
  Vähän myös pilkettä silmään, ja sitä myöden Kenny Koon kaunotar oli aika helppo valinta ;)
Kortin sisäpuolella on "double-slider"-osio, eli kun tuosta läpästä vetää, nousee yläosaan tagi jossa siirtokuvatatuointi on kiinni ja alas tulee lisää tekstiä.
  Tavalliseen tapaan viime tingassa kuvattu kortti, siksi nyt ei kuvaa tatskasta.

Muuten tänne kuuluu oikein hyvää, kaikenlaista on ollut, niinkuin aina elämässä, mutta kovasti tehdään töitä että askartelullekin aikaa jäisi. Valokuvaus on vienyt kaiken muulta liikenevän ajan, lähinnä olen ahkerasti opiskellut creative live:n nettiseminaareissa (näitä suosittelen lämpimästi!!).
 
Askartelupirttille pääsin viikonlopuksi ja inspiraatioita on pakattu nyt roppakaupalla mukaan sieltäkin, syksylle on luvassa Matka Luovuuteen-tapahtuma, eli yritystä on! :) Jospa sitä reipastuisi taas tässä bloggaamisessakin!

22.12.2013

Quilling-taulu

 Pitkä tauko bloggaamisessa on johtunut osin remontista, töihin paluusta, käsi-ihottumasta ja saamattomuudesta.. Facebookkiin on tullut joitain tilauskortteja päiviteltyä, täytyy tehdä niistä kokoelmapostaus. Mutta p*skarteluhaasteessa huudellaan tällä kertaa paperisuikaleiden perään, ja jos ei quilling ole niillä leikkimistä, niin sitten ei mikään!


 Tämä nimitaulu meni työkaverin pikku tytölle tuparilahjaksi, ja ihan tarkoituksella on pienellä kirjaimella vaikka etunimestä kysymys :)  Herttaisempi jotenkin näin.


Käytin satiinipintaisia papereita siinä toivossa että helmiäisenhohde erottuisi, mutta ei se valitettavasti toiminut niinkuin toivoin. Suosittelen käyttämään läpivärjättyä paperia jos itse leikkaa, näissä vähän häiritsee tuo valkoinen joka leikkuupinnassa kuultaa.

Koska kyseessä tuparilahja, tein mukaan kortin ja lahjakassin, tyylistä arvanneekin että työkaveri on mies :) Ihanan yksinkertaista tehdä miehelle, ei niin krumeluuria kaivata!
  Täällä Joulunvalmistelut ovat sujuneet stressittä ja lomaakin riittää ensi vuoden puolelle asti. Jospa se olisi taas ahkeran askartelun vuosi... Ihanaa Joulua teille kaikille!

1.8.2013

Skräppihetket haaste #14

 Tällä kertaa skräppihaasteessa haetaan "jotain kankaista".  Minä en juuri muuta tähän sivuun käyttänytkään! Tausta on kahta eri kangasta, DCVW:n fabric paper- lehtiöstä. Kysessä siis ohutta kangasta, joka on tarrapinnaltaan kiinni pohjapaperissa.

  Lisäksi sivuun tuli koristeeksi wanha nenäliina, niitä onkin hyvä hyödyntää tähän haasteeseen, kooltaan kun ovat aikas lailla sen 12 tuumaa!

 Otsikon nenäliina kuitenkin viittaa tarinaan joka on vetoketjun takana piilossa. Ennen lapsia en juuri koskaan liikuttunut kyyneliin asti, mutta esikoisen synnyttyä olen alkanut vollotella ihan joka paikassa... Nenäliinoja on siis pitänyt alkaa kanniskella mukanaan.
 Ei voi lukea liikuttavia runoja, elokuvat saavat ehdottomasti itkemään, ja vakio silmienkostuttaja on tietysti omat pojat. Jokin veljesten keskinäisen rakkauden kasvamisessa vaan saa omankin sydämen pakahtumaan!

 Vetoketju koristeena ja takaa pilkottaa journaling-lappu

Romanttinen nenäliina on laskosteltu kuvan alle koristeeksi. (Miten muuten näihin on voinut sen kummemmin niistää kuin kyyneliäänkään kuivata...?)

19.7.2013

Skräppihetket haaste #13 Metallinen tunnelma & embossaus


 Tällä kertaa haasteessa haetaan metallista tunnelmaa, ja kohokuviointia. Minua inspiroi tällä kertaa kuva rakkaasta ystävästä, joka on paitsi kaunis, myös uskomattoman vahva. Tarinointi tällä kertaa piilossa, mutta yleisajatuksena, sanontaa lainaten,;You never know how strong you are, until life gives you no other choice.




 

4.7.2013

Vintiö skräppihetket-haasteeseen #12

 Pitkästä aikaa pääsin osallistumaan skräppihetket-haasteeseen, askarteluhuone on ollut ovelle asti täynnä tavaraa välisäilytyksessä varaston ja autotallin siivouksen ajan..




Tällä kertaa haasteena "Kajoa kuvaan". Liian usein tulee kuvaa pidettyä niin "pyhänä", ettei sitä tule muokanneeksi millään tapaa, muoto on aina se missä sen on tulostanut/teettänyt, tai korkeintaan siitä tulee leikattua esim. neliö.

  Kuitenkin kuvaa voi muutella rajustikkin, leikata hahmoja irti, tai tehdä jopa oman 3-d kuvan! Jo se että leikkaa kuvan mosaiikin tapaan tuo siihen ihan toisenlaisen tunnelman.  Kaunista jälkeä ilman huomiota itse kuvasta vieden saa leikkaamalla vaikka reunusleikkurilla kauniin pitsin kuvan reunoihin, rajaamalla stanssilla yksityiskohdan, tai korostamalla kuvassa olevia muotoja leikkaamalla niitä pitkin. Uskalla koskea! Myös kuvan päälle voi liimata koristeita!

Minä lähdon toteuttamaan haastetta kuvassa jossa esikoinen virnistelee lippansa alta. Viisivuotias on jo oppinut juksaamaan, käyttämään hyväksi hetkeä kun äiti on puhelimessa ja mielikuvitus tuottaa sellaisia päähänpistoja ettei välillä tiedä itkeäkö vai nauraa...

  Kuvan reunoja on käynyt joku riiviö "nakertamassa", hampaanjäljet leikkasin pienellä piparileikkurilla. Aloitin valkoisella pohjapaperille, johon suihkuttelin keltaista ja oranssia, sen päälle sikin sokin rub-on kuvioita. Oranssi paperi, ja siihen otsikko ja teksti. Luonnossa nuo puraistut kohdat erottuvat paremmin, nyt ensisilmäyksellä näyttää liiankin suorakulmiolta edelleen.. Kuvioita levittelin myös kuvan päälle, ja kuvan kohde sivun nähdessään päästeli heti kräks-poks-piuuh-ääniä katsellessaan sivua, joten taisi osua kohdilleen..



8.5.2013

Askartelukirppis Jyväskylässä

Vaikka blogissa onkin hiljaista, paljon on tapahtunut askarteluhuoneessakin. Kävin myös Intohimona Skräppäys-tapahtumassa, jokavuotinen kohokohta toi taas kerran roppakaupalla inspiraatiota ja ihana oli nähdä uusia ja vanhoja ystäviä!
 
  Mutta kevätsiivous on ollut päällimmäisenä puuhana ja tiedoksi kaikille, että Jyväskylän askartelijoista aika moni on tehnyt saman! Joten nyt jos jonkunlaista aarretta on kaupan tulevana lauanataina Askartelupuoti Pian edessä Jyväskylän Forumissa!  10-14 on myyntiaika, mukaan pääsee myymään, ostamaan ja askartelemaan, lisätietoja ja osallistumisinfoa Tarun blogissa. Tervetuloa edullisille ostoksille!

29.3.2013

Skräppihetket haaste #5

HISTORIANI

Tällä kertaa siis aiheena, ja minä päätin tallentaa palan luonteen historiaa :)
Huithapelia löytyy vieläkin, hukkasin nimittäin kameran akun, ja siitä johtuen tällä kertaa digisivu! Hetkeen ei ole tullut niitä tehtyä ja vaikka lopputulos on yksinkertainen, tuli sen kanssa tovi vietettyä..  Alla vielä sivun teksti :)



 Lapsesta asti olen ollut kauniisti sanoen suuripiirteinen, mitä järjestyksen pitoon tulee.  Äiti patisteli nuorta tytärtään siivoamaan, sanoen: "Tyttönen elukka ja kaikki jää kuin hatinpaska mättäälle"

  Sen sijaan että olisin siivonnut, mietin mikä se sellainen hatti mahtaa olla.. Teini-ikäisenä eteen osui jostain lause: "Luonto pyrkii epäjärjestykseen". Varmasti onkin näin, tosin sillä tarkoitetaan luonnossa hyvin harvoin esiintyvää liiallista symmetriaa, ei tekosyytä jättää kaikki mullinmallin..
 Mutta kuinka ollakaan, kun esikoinen syntyi, kaikki muuttui. Tahdon epätoivoisesti talon tyhjäksi turhasta tavarasta, varsinkin kaikki ne  opiskeluvuosina kerätyt "kirpparilöydöt" pitäisi saada pois, moni huonekalu, ja niin..iso osa askartelutavaroista.

 Epäjärjestelmällisyys yhdistettynä hamstrausviettiin tuottaa tuskaa nyt yhtäkkiä nipottamiseen asti menevälle Uudelle Minälle. Haluan että tavaroilla on omat paikkansa, ja että ne myös sinne laitetaan!
Horoskooppini väittää nousevan neitsyen merkin tekevän minusta 30 ikävuoden jälkeen pikkutarkan, ja kyllä tässä nyt aika ääripäässä ollaan!

  Silti toivotan tämän muutoksen tervetulleeksi, ehkä voin kuitenkin vielä harkita tarvitseeko ihan kaikelle olla nimilaputettuja lokeroita...


Kuvat sivuun valitsin askarteluhuoneesta, sattumalla olen sen joskus kuvannut myös sekasortoisena. Mutta kyllä tämä talontyhjennysvimma käsittää ihan koko kodin, toivon mukaan syksyyn mennessä on raivattu kaikki komerot ja varastot, ja luovuttu siitä tavarasta joka ahdistusta aiheuttaa!

19.3.2013

Vinyyliä rullatolkulla

Posti toi ihanan värisiä vinyylitarrarullia, nyt on mistä sisustustarroja leikellä! Vielä kun keksis mistä aloittaa.. Kevät saa varmasti aikaan sen että varsinkin hempeät pastellit kolahtaa nyt. Pian Cameo laulaa taas :)

 




15.3.2013

Skräppihetket haaste #4/ CSI #61

Tällä kertaa Skräppihetket haasteen aiheena on

MIELIALA



Tällä kertaa yhdistyi kaksi haastetta, olen seuraillut CSI-haastetta pidemmän aikaa, mutten vielä ole osallistunut. Haasteen värimaiilma tuntui omalta, ja siitä tuli mieleen ruoste, inspiraatiosivuja lukiessa se jalostui tunteeseen siitä miten rakkaus muuttuu vuosien myötä. Se taas osui meidän haasteemme aiheeseen ja tässä lopputulos!


CSI-haasteen jokaisella kerralla tarjotaan myös tulostettavia koristeita, tähän käytin alimmaiseksi yhden printatun sivun (tekstiä ja perhosia)
 

 Ruosteinen sydän syntyi Cameolla, yhdistelin muutaman kuvion takorautaiseksi sydämeksi, laikkasin kaksi kertaa ja liimasin yhteen, näin nuo piikkikuviot sain kolmiulotteisimmiksi.



Ruoste-efektin sain aikaan Paperilohikäärmeestä ostetulla tonic studion setillä. Ihana!
Journaling teksti jää vähän sydämen varjoon kuvissa, mutta kuuluu siis näin:
 
"16 yhteisen vuoden jälkeen, rakkaus on elämän ahjossa taottu,
kiemurainen ja kestävä. Vastoinkäymiset ovat ruostuttaneet pintaa, mutta rauta ei ruostetta säikähdä, se on pinnan patinaa joka suojaa vahvaa ydintä. Nuorena ehkä haaveilin kiiltävästä kullasta, nyt viisaampana olen mieluummin...(ruosteessa)"


14.3.2013

kuvalaatikko lahjaksi/ Explotion-box

 Ystävä sai pienen prinsessan tovi sitten, ja tämä(kin) projekti on odotellut puolivalmiina. Sain hyvän syyn postitella muutenkin tavaraa hänelle päin ja niin viimein tämäkin pääsi matkaan!



  Pieneksi muistamiseksi hankin tossut hyvissä ajoin, ja niiden ympärille sitten tämä kuvalaatikko.



 Laatikon päälliseen pikkuprinsessan nimi, leimakuvan väritin ja asettelin nimen päälle nukkumaan.
Jos kuvalaatikko ei ole tuttu, niin tämähän toimii niin että kun kansilaatikon nostaa ylös..


 ..niin sisällä olevat seinät pääsevät aukeamaan. Tähän siis tuli sisälle nuo tossut. Ne kun ottaa pois, jäljelle jää täytettävä kuva-albumi.

Jätin tällä kertaa koristelun vähiin, saaja voi sitten lisätä kuvia/tekstiä haluamallaan tavalla (jos siis haluaa sellaisen askarrella :) ) Tähän voisi sopia vaikka kaikki kuvat mustavalkoisena..


 Leikkasin yhdelle sivulle sydänboordia, ajatuksena että näihin voisi kirjoittaa syntymä-ajan tai mittoja. Laatikkoon mahtuu paljon kuvia, 20 sivua joita voi koristella! Olen tehnyt aiemminkin yhden, siitä postaus täällä. 

Toivottavasti vastaanottaja pitää ylläristä, taidan tehdä samanlaiset omista pojista :)

Cameolla leikattu Priman papereista pohjat, otsikko ja sisäpuolen koristeet.

Explotion-box I made for a friends littel baby girl. Box, tittle and decorations inside done whith Cameo